Muis­to­lauseet

1. Aamun­koi­tosta ilta­ruskoon kulkija elämän tai­valtaa.
Mää­rän­päähän saa­puessaan uneen rau­haisaan vaipua saa.

2. Aikamme on lyhyt, syttyvä, sammuva kuin liekki.

3. Aurinko laskee, jo pitenee varjot, aika on eron ja jää­hy­väisten.
Poissa on ystävä kallehin.

4. Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa, se on ihmisen ihana oikeus
tai­pa­leensa tehtyä nukahtaa.

5. Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja
kukat jää taakse ja muualla tuuli soi.

6. Ei pelkoa tai­vaassa, vain rauha ja ikuisuus.

7. Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja hil­jaista niin.
Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin.

8. Heit­täkää kaikki mur­heenne hänen pääl­lensä, sillä Hän pitää teistä huolen.

9. Herra on antanut meille elämän, Hänen kädessään on myös läh­tömme hetki.

10.Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään, iki­rauhan antaa, valoon jään.

11.Hetket hil­jaiset jäl­keesi jäivät, kul­laten muis­tojen kirk­kaimmat päivät.

12.Hiljaa siir­rymme lepoon iäiseen, Luojan suloiseen suojelukseen.

13.Hiljaisuuden äärelle, sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydä­missäin sinusta, säilyy muisto parhain.

14. Hyvä paimen rakastaa pientä, pientä karistaa.
Kantaa kunnes laskee sen, helmaan Isän taivaisen.

15.Hyvän ihmisen muisto, miten mieltä se läm­mittää, miten aina sen soin­nusta sieluun,
sävel pieni soimaan jää.

16. Ihana on se tie, joka meidät rauhaan vie.

17.Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päi­vänsä kuin pakeneva varjo.

18.Ilta on tullut Luojani, armias ole suojani.

19.Jokainen päivä on yhtä lähellä ikuisuutta.

20.Jumalan käm­me­nellä ei pelkää ihminen.
Jumalan käm­me­nellä ei kukaan ole turvaton.

21.Jäi jäl­keesi kaipuu, jäi sanaton suru.

22.Jätti jäljen ihanan, kauniin kaaren lois­tavan, lensi syliin Jumalan.

23.Kaikki elon siteet kerran katkeaa, muis­tojen kauniit kiteet aini­aaksi jää.

24.Katso, niin kuin savi saven­va­lajan kädessä,
niin te olette minun kädessäni, sanoo Herra.

25.Katsoi Herra ajan täyt­tyneen, kutsui luokseen väsyneen.

26.Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muis­toksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis, helmist’ en yhdenkään kadota sallis.

27.Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä mil­loinkaan jätä yksin.

28.Kaunis on kuun­nella kutsua Luojan, nukkua pois kun jo uupunut on.
Siirtyä sinne, missä on rauha, missä on tus­kakin tuntematon.

29.Ken tulkita vois kaiken tar­koi­tuksen, me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.

30.Kevyesti kuin per­honen las­keutuu kukkaan, kevyesti las­keutui Luojan käsi ja pyyhki
pois tuskan.

31.Kotiin kau­kaiseen kai­puuni saa, täh­tinen taivas tien viitoittaa.

32.Kun kerran vii­meisen suljen nämä silmäni unista maan, yhä ylemmäs sil­loinko
kuljen, yhä kau­emman nähdäkö saan.

33.Kun lop­puvat voimani kerran, uni ylleni valahtaa, se luona elämän Herran,
ian­kaik­kisen hengen saa.

34.Kun pitkän elämän elää saa, voi rau­hassa nukahtaa. Kun kaikki on val­mista, tehty
työ, on edessä rau­haisa yö.
35.Kätes voi­makas tur­vaksi anna, kun uuvun nosta ja kanna, iki­rauhaan kerran vie.

36.Lepää rau­hassa, tuulen keh­dossa, tuok­sussa kesäisen maan.

37.Levolle laske Luojani, armias ole suojani.

38.Luoja kauan val­misti viljaa, vuosi vuo­delta ver­kalleen. Nyt enkelit kypsän lyhteen,
vei elämän Herralleen.

39.Luoja päättää päi­vis­tämme, tietää, tuntee elä­mämme. Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen Hän kutsuu luo.

40.Maan mat­kalta käyn kotiin - ilohon iäiseen.

41. Me olemme niin kuin uni ja niin kuin ruoho maan, joka aamulla puhkee kukkaan ja
illalla lei­kataan.

42.Meri tyyntyy, varjot pitenee, rauhan ranta lähenee – vene hiljaa satamaan saapuu.

43.Minne meri ja taivas kantaa, minne aalto ja tuuli käy siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydä­melles lempeän rauhan suo.

44.Minun aikani on Sinun käsissäsi.

45.Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus Herrani.

46.Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.

47.Niin hiljaa enkeli kulkua johti, elon virran val­keita rantoja kohti.

48.Niin lähdit enkeli kul­tainen, luo taivaan omien enkelten.

49.Niin lyhyt on askel ajasta ikui­suuteen, niin kapea raja välillä taivaan ja maan.

50.Niin tur­vaisaa on Herra, Sun rauhaas nukahtaa.

51.Kiitos ja siunaus hil­jainen myötä, mat­kalle jossa ei tuskaa, ei yötä.

52.Nyt nukut ikiunta, rau­hal­lista, tuskatonta.

53.Näin aukeaa portti vii­meinen, valoon ja lauluun lintujen.

54. On aika silmät sulkea ja lepoon painaa pää. Herran käsi siu­naava, sun otsallesi jää.

55.On ajaton avaruus, arjesta irronnut ikuisuus, on rauha, hiljaisuus.

56.On hil­jainen tai­vaan­ranta, eikä lin­tujen laulu soi. Ei kuo­leman tar­koi­tusta aina
ymmärtää voi.

57.On Jumalan kädessä ihmisen tie, Hän mat­kamme määrää ja perille vie.

58.On lähdön hetki saapuva, se kaikki kohtaa kerran. Vaan milloin, millä tavalla, se
tie­dossa on Herran.

59.On lempeä levon maa, unen kaa­ri­silta sinne johdattaa.

60.On pursi irronnut maan lai­tu­rista, vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

61.On siellä ikuinen kesän maa, sydän uupunut levätä saa.

62.On taivaan riemu rik­kaampi, tuhansin kerroin kirk­kaampi kuin aavis­taakaan
voimme.

63.Pois juoksee aika jou­tuisaan, me väis­tymme kuin varjo vaan. Mutta alla kaikkein
vai­heitten, on armos iankaikkinen.

64.Pois päivä meiltä kulki, yö tummaan helmaan sulki. Vaan valos kirkas, toinen, tuo
armon aurin­koinen valaisee yönkin loistollaan.

65.Poissa on tuska, ohi on arki ja työ, pur­jehdus päät­tynyt. Vain lempeät mai­ningit
rantaan lyö – Isän kotiin mat­kaaja palaa.

66.Päämme nyt painuu ja sydän on hiljaa, me nöyr­rymme eessä Luojan.

67.Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Nuku unta rauhaisaa.

68.Päivät kirkkaat, päivät kyy­ne­leiset siunaa Herra.

69.Rakas ystävä ei koskaan kuole. Hän elää aja­tuk­sis­samme, sydä­mis­sämme,
muis­tois­samme.

70.Salattu on meiltä maisen matkan pää. Vas­tausta vaille kysy­mykset jää.

71.Siellä on polut tasaiset astua. Siellä ei silmät voi kyy­neliin kostua. Siellä on vihreät
kunnaat ja lehdot. Siellä on pehmeät nukkua kehdot.

72.Soi hol­vis­tossa sävel hil­jainen, on matka päät­tynyt, on aika jäähyväisten.

73.Soi temp­pelin kellot hiljaa, elon Herra on niit­tänyt viljaa, surun tuonut tullessaan.

74.Sun suo­jassasi Jumala, mä olen aina tur­vassa. Yöllä sekä päi­vällä, sä olet aina
lähellä.

75.Suru on se, miten me muis­tamme ilon. Tummien puitten välistä pil­kottaa auringon
valai­seman meren­selän kimal­tavat kyyneleet.

76.Surun kyy­nelten lävitse lois­tavat onnel­listen muis­tojen kul­taiset säteet.

77.Sydän uupunut levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai.

78.Takana elämän tuulet, edessä rauha – iäisyys.

79.Täällä poh­jan­tähden alla on nyt koto­maamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen
kodon saamme.

80.Tämä var­jojen maa, jää kauas taa, vihdoin väsynyt levätä saa.

81.Täyttyi määrä päivien, joutui päivä iltaan. Kääntyi katse taivaan kaarisiltaan.

82.Uupunut mat­kaaja ran­nalla himmeän maan, astui aurin­ko­laivaan suureen valkeaan.

83.Vaan ylitse kaikkien kyy­nelten tuhat muistoa meitä loh­duttaa. Ne tal­lessa päivien
men­neiden – tuhat muistoa kul­taakin kalliimpaa.

84.Viheriäisille nii­tyille Hän vie minut lepäämään.

85.Ei elon pituutta aavistaa voi. Se on kädessä elämän Herran.

86​.Me emme tiedä, koska het­kemme on viimeinen.

87.Ylitse elämän, ohi kuo­leman rajan, Jumala on vienyt vaeltajan.

88.Älkäämme itkekö sitä, että hän lähti, vaan kiit­tä­käämme Jumalaa vuo­sista jotka hän
eli kans­samme meitä rakastaen.

89. Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämes siunaus elomme teille. Kädet
ahkerat vuok­semme uuras­taneet, lepoon iäiseen ovat vaipuneet.

90.Oi tuonen enkeli armias, lepo lempeä hänelle anna. Hänet siivin kirk­kahin kuljeta
iki­rauhan ran­tahan kanna.

91.Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä. Oli siellä paikka meillä jokai­sella. On silmä
kirkas nyt sam­munut sulla, oli luokses aina niin hyvä tulla.

92.Elit hil­jaisen ahkeran elämän, jätit muiston kauniin ja lämpimän.

93.On maa johon kaikki polut katoaa, on rauhan maa.

94.Hiljaa huokaa koti­koivut valit­tavat vainiot. Armas astuja on poissa, uurastaja
uupunut.

95.Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivätkä mil­loinkaan jätä yksin.

96.Lämmöllä armo auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on kun matka
taakse jää.

97.Päivät kirkkaat, päivät kyy­ne­leiset siunaa Herra.

98.Vei Herra kotiin väsyneen elon pitkän kulkea antoi, otti syliin sairaan uupuneen ja
rauhan rantaan kantoi.

99.Nyt äiti sun työsi päät­tynyt on, jäi meille kaipaus poh­jaton. Meitä sä kannoit ja
kas­vatit kerran, nyt levätä saat luona Taivaan Herran.

100. Jo yli tienoon ehtoo­kello soi, pois sammui päivä, pois kun lähti hän. Niin hiljaa
katkes kahleet maan, nyt sielu pesty kiittää Karitsaa.

101. Kun iäi­syyden kutsu soi, ei ihmis­voima mitään voi. On lähdön hetki salainen
sen Herra yksin tietää voi.

102. Vaik’ sydän puh­dasta kultaa ois, se kerran väsyy ja nukkuu pois.

103. Rak­kaim­matkin siteet kat­keavat kerran. Ikuista on yksin hyvyys Herran.

104. Kärsit hiljaa, nukuit hiljaa, sydän sairas loppuun löi. Päättyi tuskat joita
kannoit kär­si­västi päivin öin.

105. Soitteli tuuli jo kauan meille suru viestiä hil­jalleen. Katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.

106. Yö hil­jainen aamuun raukes, tuli tyyntä, hil­jaista niin. Yks’ portti vain hiljaa
aukes ja se iäksi suljettiin.

107. Tuonen viita, rauhan viita. Kaukana on vaino riita, kaukana kavala maailma.

108. Pitkä on päivien retki illan him­meyteen. Yksi on autuas hetki kivusta uupuneen
– nukkua siintoon illan.

109. Väsy­neelle lepo iha­ninta on, päästä tuskan alta illan var­johon. Heittää har­teilta
taakka elämän.

110. Niin äkkiä arvaa­matta soi hetki koh­talon. Kädessä elämän Herran päi­viemme
määrä on.

111. Ei kukaan arvaa, ei silmä nää. Miten lähellä on määränpää.

112. Häipyi tuskat usvan taa, nuku unta rauhaisaa.

113. Ken tulkita vois kaiken tar­koi­tuksen. Me jäämme vaiti – hiljaa nöyrtyen.

114. Sammui silmies lempeä loiste, jäi muis­toksi meille läm­pöinen hohde.

115. On Jumalan joh­dossa ihmisen tie, Hän mat­kaamme määrää ja kotihin vie.

116. Tuli sulle vuoro lähteä pois, juuri kun kesäkin kaunein ois.

117. Jokainen hetki voi olla vii­meinen, hyväs­ti­jättö ikuinen.

118. Ajan parhaan hyvä paimen ties, pääsi lepoon väsynyt matkamies.

119. Herra, opeta meitä las­kemaan päi­viämme oikein, että sai­simme viisaan
sydämen.

120. Siell’ ei nähdä kyy­ne­leitä, toi­sistaan ei erota. Surut eivät paina heitä, sydän
saa vain riemuita.

121. Syt­tyvät tuolla kor­kealla tähdet, tullut on ehtoo luo­tamme sä lähdet. Siunata
sinne sinut hala­jamme, kumpusi alle.

122. Sun­nuntai lepoon soi­tetaan, itkusta iloon saa­tetaan uupunut uurastaja. Suo
korjuu päivän sep­peleen vii­meisen pyyhkii kyy­neleen saapuva armahtaja.

123. Niin tur­vaisaa on Herra sun rauhaas nukahtaa.

124. Niin hiljaa katkes kahleet maan, nyt sielu pesty kiittää Karitsaa.

125. Armossa Taivaan Herran, mä suljen silmäni. Vaan avaan taas ne kerran kun
aukee hautani. Ja ruumis kir­kas­tettu, syn­nistä vapah­dettu sie­luuni yhdistyy.

126. Siell’ kaunis kannel soi, he veisaa virttä uutta. Ei koskaan lopu se ei koskaan
vanhene.

127. Siu­nattu lepo­päivä valkeni hälle, hän muut­tikin jo täältä kunnian rannalle.

128. Niin kuin muut­to­lin­tusen tie, Tai­vasta kohti matka vie.

129. Mun kan­te­leeni kau­niimmin Tai­vaassa kerran soi.

130. Ei yllättäin vaan äkkiä tuli lähtösi iäinen. Ajan katsoi Herra täyt­tyneen, otti
luokseen väsyneen.

131. Kotiini kauas kai­puuni saa, täh­tinen taivas tien tien vii­toittaa. Kul­tainen polku
kotihin vie, siellä vain rauhaa, onnea saan.

132. Ei elämä pääty kuo­lemaan vaan vaihtuu uuteen parempaan.

133. Ei enää sulla siellä uupu­musta, aina on päiväs vailla huo­kausta. Riemusi malja
yli­vuo­ta­vainen, kunnia Herran.

134. Siellä kiittää kaikki pyhät yhteen ääneen Luo­jaansa. Enkelit myös yhdis­tyvät
ilo­virteen taivaassa.

135. Kun noutaja niittää kypsää viljaa ja korjaa mat­kaajan uupuneen. Niin sydän
läm­pöinen sammuu hiljaa. –Oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.

136. Sinä ansaitset kii­tokset kau­neimmat, iki­levon syvän ja rauhaisan.

137. Väsy­neelle lepo iha­ninta on.

138. Surun tie­simme hiljaa saa­puvan, silti toi­voimme elämän jat­kuvan. Yksi toivo
meitä vain loh­duttaa, nyt olosi ei ole tuskaisaa.

139. Sammui loiste silmien valon, taukosi sykintä sydämen jalon. Herposi käsi
auttava, antava. Rakkaus kaikkien kuormia kantava.

140. Oi Luoja armias, lepo lempeä hänelle anna. Sä siivin kirk­kahin kuljeta.
Iki­rauhan ran­tahan kanna.

141. Oli päiviä kirk­kaita, onnel­lisia. Oli päiviä tuskan täyt­tämiä. Kaikki oli Luojan
antamia.

142. Kädet ahkerat paljon uuras­taneet, lepoon iäiseen ovat vai­puneet. Sinä
ansaitset kii­tokset kau­neimmat. Iki­levon pyhän, rauhaisan.

143. Me kul­jimme yhteistä tai­valta, pienen kap­paleen maista matkaa. Sinä saa­vutit
sataman rau­haisan, minä yksin saan tietäni jatkaa.

144. Taivaan enkeli lempeä kulki, hiljaa irrotti kahleet maan. Isämme hel­lästi
syliinsä sulki, kantaen rauhaan, kirkkauteen.

145. Soi temp­pelin kellot hiljaa yli keväisen kirk­komaan. Sinne saa­tamme mummon
armaan, papan vie­relle nukkumaan.

146. Hiljeni askel elon tiellä, uuvuit kun sairaus voimasi vei. Nukkuos rau­hassa
kau­neinta unta, muistosi koskaan unhoitu ei.

147. Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivaan ran­nalle säihkyvä silta. Mut
kaukana korven tum­muvan yöstä, soi laulu ihmisen työstä.

148. Pysähtyi sydämes pursi rauhan vie­noille vesille. Armo auringon sylihin.

149. Vain muistot ja rakkaus jäl­jellä on ja kaipaus sammumaton.

150. Päämme nyt painuu, sydän on hiljaa. Me nöyr­rymme edessä nou­tajan. Me
siu­naamme matkasi vii­meisen, tuomme kuk­kaset kum­mulles kiittäen.

151. Kun vanhuus saapuu ja voimat uupuu, sen näkee Herra. Hän käteen tarttuu,
vie kotiin sairaan ja väsyneen.

152. Ylitse elämän, kuo­leman rajan Jumala kutsui vael­tajan. Eloon uuteen kul­kijan
kantoi.

153. Oli elämäsi työtä, oli sydämesi hyvyyttä, olkoon unesi kau­nista, hyvää.

154. Sun muistos kallis ainiaan, jää kau­niina mie­liimme lois­tamaan. Vaik’ sydämes
kul­tainen väsyi pois, emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoittaa voi.

155. Kaik’ on niin hiljaa mun ympä­rilläin, kaik’ on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret
mun aukeevat sydä­messäin ja tuok­suvat rauhaa syvää.

156. Loppui tuskat, tuli rauha, uni kaunis ikuinen.

157. Ei untasi mikään häiritä voi, kaik’ on pois mikä tuskaa toi. Se vaihtui ikuiseen
rauhaan.

158. Elon päivä iltaan kal­listuu, sato kypsä maahan pai­nautuu, taipuu täy­si­näinen
täh­käpää, työ ja muistot aina jälkeen jää.

159. Hyvän ihmisen muisto, miten mieltä se läm­mittää. Miten aina sen soin­nusta
sieluun, sävel pieni soimaan jää.

160. Uupunut mat­kaaja ran­nalla himmeän maan, astui aurin­ko­laivaan, suureen
val­keaan.

161. Surun kyy­nelten kes­keltä lois­tavat onnel­listen muis­tojen kul­taiset säteet.

162. Ei yllättäin, äkkiä kui­tenkin, hiljeni sydän rak­kahin. Jäi vain tuska ja kaipuu
sanaton, mut tie­dämme sun hyvä olla on.

163. On ikävää, jota ei voi ilmaista. On kai­puuta jota mitkään teot eivät voi täyttää.
Ja rak­kautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen.

164. Soita tuuli, kerro ikä­vämme. Uni kaunis anna, iki­rauhaan kanna.

165. Suo surun hiljaa muuttua kau­niiksi muistoksi.

166. Hauras hellä ihmis­sydän uupui mielin väsynein. Antoi hyvä päivä tietä, kantoi
kotiin eksyneen.

167. Niin tur­vaisaa on Herra, sun rauhaas nukahtaa.

168. Sinua Herra, kiitän elä­mästä, päi­vistä men­neistä ja myöskin tästä. On
kädessäs kulku koh­talon. Tahtosi Isä, tapahtukohon.

169. Ei elon pituutta aavistaa voi. Se on kädessä elämän Herran.

170. Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Muiston kauniit kiteet vain pysy­viksi jää.

171. Yksi portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin.

172. Ehti iltaan elon päivät tuli rauha sydämeen. Taivaan Isä otti vastaan
mat­ka­laisen väsyneen.

173. Nyt matkan päässä kim­meltää jo portein avoimin. Se paikka missä tuskat jää
ja kylvö kyynelin.

174. Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani jos sijaltain en nousisi tai­vaaseen
ota tykösi.

175. Ihana on väsyä vii­meisen kerran, nukkua sylihin taivaan Herran.

176. Nyt aurinko kirkas ja läm­pöinen on paistava sulle ikuinen. Me siu­naamme
matkasi vii­meisen, tuomme kuk­kaset kum­mulles kiittäen.

177. Soi enkelten laulu hil­jainen. On päät­tynyt matka maal­linen. On aika
jää­hy­väisten.

178. Siellä kukkii kaunein maa, siellä tuuli lempein puhaltaa. Siellä unohtaa kaikki
huolet saa.

179. Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin. Hyvää matkaa, sinua paljon rakastin.

180. Sinä rakastit rin­teitä lap­suuden, sen puita ja pen­saita lin­tuineen. Ain odotit
kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloi­suutta. Sait kau­neimman ihanan
uuden maan – jäämme sinua kaipaamaan.

181. On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kai­puuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää.
Ja on rak­kautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.

182. On äidin/​isän neuvot vai­enneet, kädet ahkerat lepäävät hiljaa. Eron ikä­vässä
lohtuna kui­tenkin, äiti/​isä tai­vaassa luona on Herran.

183. En ole poissa, vaan luok­senne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja
jokaisen tum­muvan illan myötä, toi­votan teille hyvää yötä.

184. Me tie­dämme, sinun on parempi näin. Kivut poissa, tuskat takana päin. Suo
anteeksi silti kyy­neleet nää, ne rak­kautta on ja ikävää.

185. Käy enkeli vie­relläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua
tunne taivaan tiellä. On monet rakkaat vas­tassa siellä.

186. Vie­riessä vuosien vanhuus saapuu ja selkä suora painuu kumaraan. Kun jalka
heikko astuessa uupuu, niin hyvä uinahtaa on syliin maan.

187. Jää kaunis maa, elo täällä jää, tien yllä täh­tönen hohtaa, ei kuolo voi olla
mää­ränpää, sen portti ikui­suuteen johtaa.

Lap­selle
188. Rakas lap­semme pie­noinen, nuku suo­jassa taivaan enkelien. Enkeli uneen
sinut tuu­dittaa, enkelit mei­täkin loh­duttaa. Me tie­dämme, et ole siellä yksin, kuljet
siel­läkin, kulta, käsityksin.

189. Enkeli pieni ja val­koinen, tuli mukanaan lämpö tai­vainen. Tarttui käteen lapsen
pienen, lapsen mukanaan tai­vaaseen vieden.

190. Syliin pieni sul­jet­takoon, lie­hu­telkoon häntä hiljaa. Unen maahan uinumaan,
unet­taren syliin suureen. Rak­kaal­lemme linnun siivet, len­tä­mähän, lii­tä­mähän,
tähtiä tavoit­ta­mahan.

191. Nyt Herran yrt­ti­tarhaan sä muutit lap­sonen, sait onnen osan parhaan ja suojan
suloisen.

192. Näin lapsen otti varhain pois Herra tal­tehen. Hän mailla taivaan tarhain on lilja
suloinen.

193. Niin lyhyt oli sulle elämän tie. Ei katso tuoni kenet se vie.